Oireiden kirjo vaihtelee paljon yksilöittäin. Osalla on suhteellisen lieviä oireita, ja he voivat jatkaa työntekoa, koulunkäyntiä, harrastamista ja sosiaalista elämää. Toisilla oireet ovat niin vakavat, että arkiset askareet, kuten suihkussa käyminen, kodinhoito, syöminen, istuminen, seisominen tai kävely, voivat olla hyvin rajoittuneita. Usein oireet ovat pahemmat aamulla ja voivat vaihdella päivästä päivään.
Ortostaattiset oireet – eli ilmaantuvat, kun seisot
- Sydämentykytys
- Huimaus tai pyörtymisen tunne
- Pyörtyminen
- Jotkut POTSista kärsivistä pyörtyvät. Pyörtyminen “auttaa kehoa”, koska sen seurauksena henkilö siirtyy makuuasentoon, mikä mahdollistaa sen, että keho voi viedä enemmän verta sydämeen sen sijaan, että painovoima seistessä vetää veren alaraajoihin.
- Rintakipu
- Hengästyminen
- Vapina
- Liikahikoilu
- Päänsärky
- Noin 30 % heistä, joilla on POTS, kärsivät ortostaattisesta päänsärystä, eli saavat päänsäryn pystyasennossa olemisesta. Tämä aiheutuu mahdollisesti siitä, että aivot saavat vähemmän verta pystyasennossa. Monilla, joilla on POTS, on myös migreenin kaltaista päänsärkyä.

Ei-ortostaattiset oireet
- Vatsa- ja suolistovaivat kuten esimerkiksi pahoinvointi, ripuli, ummetus tai vatsakipu
- Virtsarakon ongelmat
- Verenkierron ongelmat
- Näköongelmat
- Akrosyanoosi. Noin puolella POTS-potilaista on sinertävät kädet ja jalat.
Oireita voi pahentaa:
- Kuumuus
- Aterioiden jälkeen – erityisesti paljon sokeria ja valkoista jauhoa sisältävät ateriat
- Nopeat asennon vaihtelut, esimerkiksi hyvin nopeasti ylös nouseminen
- Nestehukka
- Vuorokaudenaika
- Kuukautiskierron vaihe
- Alentunut kunto tai liian pitkä lepo
- Alkoholi (laajentaa verisuonia ja voi siksi laskea verenpainetta)

Suomessa POTS luokitellaan toiminnalliseksi häiriöksi. Toiminnalliset oireet ilmaantuvat aivojen ja kehon välisen säätelyn häiriöiden seurauksena. Kun keskushermosto ei toimi kuten sen pitäisi, on tavallista, että henkilöillä on useita oireita samanaikaisesti jotka eivät kaikki selity verenkiertoperäisillä syillä (kuten POTS). Muita oireita jotka voi ilmetä ovat esimerkiksi:
Ruoansulatuselimistön oireet
- Vatsakipu
- Ripuli
- Ummetus
- Närästys
- Ilmavaivat, röyhtäily, turvotus
- Pahoinvointi, oksentelu
Tuki-ja liikuntaelimistön oireet sekä sensoriset oireet
- Raajakipu, lihaskipu
- Nivelkipu
- Selkäkipu
- Sormien, jalkaterien tai varpaiden pistely
- Raajaheikkous, halvaantuminen
- Puutuminen
- Kipu joka siirtyy paikasta toiseen
Yleisoireet
- Heikkous, väsymys, uupumus
- Unihäiriöt
- Ihon punoitus
- Silmien ja suun kuivuminen
Kognitiiviset oireet
- Muistivaikeudet
- Keskittymisvaikeudet
- Energian puute
- Aivosumu. Tätä on kuvattu unohteluna, vaikeutena ajatella tai keskittyä, vaikeutena löytää oikeita sanoja tai vaikeutena kommunikoida.
- Liiallinen uupumus arjen toimista
Psyykkiset oireet
- Masennusoireet
- Ahdistuneisuusoireet

Lähteet:
Dysautonomia International (2019). Postural Orthostatic Tachycardia Syndrome.
Luettavissa: http://www.dysautonomiainternational.org/page.php?ID=30
Luettu: 13.10.2022.
Nicholson Lorna (2021). Symptoms.
Luettavissa: https://www.potsuk.org/about-pots/symptoms/
Luettu: 9.9.2022.
Mielenterveystalo.fi (u.å.) Pitkittyneiden kehon oireiden omahoito-ohjelma. Luettavissa: https://www.mielenterveystalo.fi/fi/omahoito/pitkittyneiden-kehon-oireiden-omahoito-ohjelma Luettu: 10.1.2024
Rowe Peter C. (2014). General information brochure on orthostatic intolerance and its treatments.
Luettavissa: http://www.dysautonomiainternational.org/pdf/RoweOIsummary.pdf
Luettu: 10.10.2022.
Vataja Risto (2023). Toiminnalliset häiriöt. Luettavissa: https://www.terveyskirjasto.fi/dlk01346 Luettu: 10.1.2024