Suomessa POTS luokitellaan toiminnalliseksi häiriöksi. Lue lisää, mitä tällä tarkoitetaan täältä.

Osa toiminnallisten häiriöiden hoitoa on hitaasti lisätä aktiivisuuttaan, jos oireidensa takia on hyvin rajoittunut siinä, mitä voi tehdä. Aktiivisuudella ei tässä tarkoiteta ainoastaan fyysistä harjoittelua, vaan kaikkea sitä, mistä arjessa pitää selvitä ja sellaista, mikä itse kullekin on tärkeää, esimerkiksi kotityöt, hygieniasta huolehtiminen, paikasta toiseen siirtyminen julkisella liikenteellä tai autolla, työ, ystävien tapaaminen ja harrastukset. Aktiivisuuden lisääminen on harvoin helppoa. Se vaatii sekä motivaatiota että sinnikkyyttä.

Osalle suurin ongelma on, että aktiivisuustaso vaihtelee. Niinä päivinä, kun voi hyvin, yrittää ottaa kiinni kaiken, mitä ei pystynyt tekemään, kun vointi oli huono, mutta seuraavana päivänä voi taas huonosti. Tällöin ensimmäinen askel on löytää sellainen aktiivisuustaso, jota voi ylläpitää joka päivä. Lue lisää, miten tämän voi tehdä täältä.

Jos kärsii toiminnallisesta häiriöstä, on tärkeää oppia tunnistamaan, mikä on liikaa rasitusta, mutta yhtä tärkeää on rohkeasti haastaa itseään ja etsiä omia rajojaan. Tätä voi yrittää havainnollistaa jakamalla oman yksilöllisen tasonsa kolmeen vyöhykkeeseen:

Sisimmäinen vyöhyke – Täällä tuntee olonsa mukavaksi. Täällä rentoutuu ja palautuu, mutta ei edisty. Jos pysyttelee pelkästään tässä vyöhykkeessä, ei tapahdu kehitystä ja keho heikkenee. 

Keskimmäinen vyöhyke – Täällä tapahtuu edistystä. Tällä vyöhykkeellä haastaa itseään ja pyrkii tavoitteitaan kohti, mutta myös palautuu. 

Ulommainen vyöhyke – Täällä kehoa kuormitetaan. Haasteet saa sinut ylittämään rajasi. Jos tässä vyöhykkeessä pysyy liian kauan, voi kuormitus käydä keholle liian raskaaksi. 

Kun alkaa lisätä aktiivisuuttaan, on tavoitteiden asettaminen tärkeä osa kuntoutusta. Asetettavien tavoitteiden tulee olla realistisia ja saavutettavissa. Ne saavat ja niiden kuuluukin olla aluksi vaatimattomia, jotta voi tuntea onnistuvansa. Voi esimerkiksi olla kyse siitä, että selviää jostain yksinkertaisesta kotityöstä. Voi kirjata ylös sekä lyhyt- että pitkäkestoisia tavoitteita. Suuremmat tavoitteet voi sitten pilkkoa pienemmiksi osatavoitteiksi. 

Kun aktiivisuuttaan lisää, on mahdollista, että saa enemmän oireita, mutta aktiivisuuden lisääminen hitaasti ei aiheuta vahinkoa. Kun sitten joka päivä pysyttelee samalla aktiivisuustasolla, toivon mukaan ajan myötä, ehkä parin viikon jälkeen, huomaa, että juuri kyseinen aktiivisuustaso aiheuttaa hieman vähemmän oireita kuin aiemmin. Useimmat eivät välty takaiskuilta ja päiviltä, jolloin tuntuu, että on “takaisin alkuruudussa”, mutta tärkeintä on, että alkaa hitaasti voida paremmin. 

On helpommin sanottu kuin tehty onnistua tässä kaikessa, ja parhaassa tapauksessa matkan teossa saa apua ammattilaisilta, kuten fysioterapeutilta tai toimintaterapeutilta.