Toiminnalliset oireet (mukaan lukien POTS-oireet) syntyvät keskushermoston herkistymisen seurauksena. Keskushermosto ei toimi, kuten sen pitäisi ja elimistö on ylivirittyneessä tilassa. Tämän seurauksena fyysinen ja psyykkinen stressi on huonommin siedettävissä, aistit muuttuvat yliherkiksi, keho on valmiustilassa ja kehossa on fysiologinen stressireaktio. Tämä puolestaan voimistaa oireita.
Hermoston rauhoittamiseksi ja siten oireiden vähentämiseksi ensimmäinen askel on vähentää hermoston kuormitusta eri tavoin.
Kun oireet ovat vaikeita ja niitä on ehkä ollut jo pitkään, jotkut saattavat tuntea, että ”ainoa asia, joka elämässäni on kuormittavaa, ovat oireet, ja että en saa apua mistään”. Kukaan joka tietää POTSista jotain ei väittäisi, etteivät oireet olisi kuormittavia. Päinvastoin, ne voivat olla hyvin hankalia. Valitettavasti liian monella on myös edelleen vaikeuksia saada apua terveydenhuollosta.
On kuormittavia tekijöitä joihin ei itse voi vaikuttaa. Tähän voi kuulua esimerkiksi yhteiskunnan byrokratia tai kielteiset elämäntilanteet.
On kuitenkin usein asioita, jotka kuormittavat meitä, joihin voimme vaikuttaa. Eri asiat vaikuttavat ihmisiin eri tavoin. Kun haluat selvittää, mitkä asiat aiheuttavat kuormitusta juuri sinulle, voi auttaa kun tietää, mikä usein kiihdyttää ja rauhoittaa hermostoa. Voi myös olla hyödyllistä tietää, että hermostomme ei tee eroa henkisen ja fyysisen kuormituksen välillä.
Hermostoa kiihdyttäviä tekijöitä:
- Univaje ja valvominen
- Kuormitustekijät elämässä, kuten perhe- tai työtilanne
- Runsas oireilu
- Oireiden tarkkailu
- Kipu
- Oireisiin liittyvä huoli ja pelko
- Liiallinen hengittäminen
- Kokemus oireiden vähättelystä
- Epävarmuus toimeentulosta
- Sosiaalisen tuen puute
- Stressi tai kiireen tuntu
- Ahdistus ja masennus
- Muut sairaudet
- Liian rasittava liikunta
- Päihteet, kofeiini, älylaitteiden runsas käyttö
Hermostoa rauhoittavat tekijät:
- Tunne siitä, että hallitsee oireita
- Luottamus siihen, että voi kuntoutua ja huomion kohdistaminen kuntoutumiseen
- Rauhallinen suhtautuminen asioihin, joita on aiemmin tulkinnut uhkaaviksi
- Sosiaalinen tuki
- Positiivinen minäkuva ja usko omiin kykyihin
- Mielihyvää tuottavien asioiden tekeminen
- Hyväksyvä asenne ja kannustavat ajatukset
- Erilaiset rentoutuskeinot
- Rauhallinen liikunta ja rentouttavat harrastukset
- Muiden sairauksien hyvä hoito
- Terveellinen ruokavalio
Luettuasi tämän tekstin voit miettiä:
- Mitkä asiat ylläpitävät tai kiihdyttävät oman kehosi ylivireyttä?
- Mitkä asiat rauhoittavat sinua?
- Onko jotain keinoja, mitä et ole vielä kokeillut, mutta haluaisit kokeilla, joka voisi rauhoittaa hermostoasi?

Lähteet:
Kozlowska Kasia, Scher Stephen & Helgeland Helene (2020). Functional Somatic Symptoms in Children and Adolescents- A Stress-System Approach to Assessment and Treatment. Palgrave MacMillan. Luettavissa: https://library.oapen.org/bitstream/id/a931bc1e-f68b-4658-b6a6-7c23698a5e56/2020_Book_FunctionalSomaticSymptomsInChi.pdf. Luettu: 15.4.2023
Mielenterveystalo.fi (u.å.) Pitkittyneiden kehon oireiden omahoito-ohjelma. Luettavissa: https://www.mielenterveystalo.fi/fi/omahoito/pitkittyneiden-kehon-oireiden-omahoito-ohjelma Luettu: 10.1.2024
Vataja Risto (2023). Toiminnalliset häiriöt. Luettavissa: https://www.terveyskirjasto.fi/dlk01346 Luettu: 10.1.2024